Reilu vuosi sitten lopetin tämän haaveilublogini päivittämisen. Haaveilu kun oli siltä erää tullut tiensä päähän ja koiraksemme valikoitui alunperin pohtimamme huskyn sijaan lapinporokoira. Minni muutti meille heinäkuussa 2010 ja on reilussa vuodessa vakuuttanut kaikki siitä, että on se oikea koira meille.

Minnin kasvettua isoksi on hiljalleen alkanut mielessä itää ajatus toisesta koirasta, kaverista Minnille ja toisaalta myös minulle "näyttelykoiraksi". Minnillä kun ei ole rekisteripapereita niin näyttelyihin ei sen kanssa voi osallistua. Tällä kertaa haaveissa on pienempi koira ja hankinta-ajankohtaa on mietitty vuoden-kahden päähän. Eli tässä on aikaa tutkia vaihtoehtoja, tutustua rotuihin ja löytää se oma seuraava koirakaveri.

Tässä ollaan siis mietitty kovasti sopivaa rotua ja tällä hetkellä harkinta- ja tutustumislistalta löytyvät seuraavat rodut:

• Sheltti eli Shetlanninlammaskoira
• Lancashire heeler (lancashiren karjakoira)
• Länsigöötanmaanpystykorva
• Klein/mittelspitz
• (Japaninpystykorva)
• (Volpino italiano)

• (Schipperke)

Rotu vaihtui tosiaankin lapinporokoiraan, joten tämä blogi jää nyt tältä erää tähän. Jatketaan porokoiran elämästä uudessa osoitteessa porkkis.vuodatus.net . Kenties palaamme huskyhaaveisiin muutaman vuoden sisällä!

Hiljalleen on hiipinyt mieleen epäilys, onko husky sittenkään se koira, jota etsimme. Niitä kun olisi oltava heti se kaksi kappaletta ainakin, jos/kun ulkona tulisivat asumaan. Lisäksi koirahaaveilun edetessä on omaan mieleen hiipinyt yhä enemmän muistoja TOKO-kentiltä ja pieni toive saada koira, jolla sittenkin olisi enemmän palvelutahtoa... Niinpä nyt on käynnistetty toinen mietintä ja tutkintalinja, olisiko porokoira se Meidän Koiramme  tässä tilanteessa.

Alunperin jätin porokoiran rotuna mielessä taka-alalle, niin varmalta tuo huskyvalinta tuntui, mutta nyt, kun isäntäkin on viimein konkreettisesti näyttänyt vihreän valon koiranhankinnalle - tosin vain yhden koiran niin husky ei enää tunnukaan siltä ainoalta ja parhaalta vaihtoehdolta eli sekoitetaan pakka ja aletaan miettiä myös toista vaihtoehtoa, tällä hetkellä mielessä siis huskyn vaihtoehtoina lapinporokoira ja ruotsinlapinkoira...

Tämä talvi nyt on jostain syystä tullut vietettyä vain hiljaa haaveillen... Usein on ollut mielessä, että pitäisi ottaa ja reipastua ja raahata koko poppoo jonnekin katselemaan koiria aidossa ympäristössä. Sitten sitä kuitenkin istuu vain tässä koneen ääressä laiskana eikä saa itsestään edes sen vertaa irti, että lähestyisi henkilökohtaisesti jotain kasvattajaa sähköpostilla tai muuten...  Sen verran sain kuitenkin puhtia, että sinne Keuruulle näyttelyyn silloin pääsimme ja on tässä  hieman tullut myös totuteltua tuota isäntää asiaan, että  kyllä tuohon pihaan ainakin yksi koira lisää on tulossa jo aika pikaisellakin aikataululla. Tällä hetkellä odotan parin viikon päästä olevaa syntymäpäivääni - lahjaksi itselleni kun aion ostaa ne tarhan ja kopin rakennustarvikkeet... Sitten odotellaan lumen sulamista, että pääsee hommiin!

Pari viikkoa sitten olin viemässä Siljaa kerhoon, kun meille tultiin kaupittelemaan VW-bussia kyläkaupan pihassa. Tuli siinä sanottua, ettei tällä hetkellä ole tarvetta isommalle autolle, kotona sitten kuitenkin sanoin isännälle, että ehkä sittenkin olisi pitänyt kysyä mahtaisiko sinne sopia kyytiin koirahäkki, tuohon nykyiseen kun koirien ahtaminen tulee olemaan varsinaista taidetta.... Tietenkin olen kuljetusasiaakin tässä haaveillessani mielessä moneen kertaan pyöritellyt ja ratkaissut sen niin, että kun mennään vaikkapa mökille niin isäntä saa ajella lasten kanssa pikkubussilla ja minä pistän koirat Pajeron kyytiin ja ajelen niiden kanssa sillä. Yksi ehdotus oli sekin, että noita voisi toisinaan juoksuttaa pyörallä Kotalaan asti, mutta kun nuo tiet ovat mitä ovat niin eipä taida siitä tulla yhtään mitään!

Tässä vielä kuva Keuruulta, junnunarttu Konuveres King's Oprah. Oli muuten ainoa paikalla ollut näyttelylinjainen husky... luultavasti siitä syystä, että Teini tuntuu enemmän pitävän korkeampiraajaisista käyttölinjan koirista.

Pitkästä aikaa saan aikaiseksi päivittää tilannetta. Hieman  hiljaiseloa on tullut huskyhaaveilun osalta vietettyä. Eilen kuitenkin saimme aikaiseksi käydä hakemassa hieman uutta intoa haaveiluun ja löytyihän tuota Keuruulta näyttelykehän laidalta. Eli kävimme varuskunta-alueen rajalla viikinhovissa katselemassa vitosryhmän ryhmänäyttelyä. Tosin vain huskykehän - ja sen alustakin hieman myöhästyimme, mutta onneksi suurimman osan koiristankerkisimme nähdä.

Tässä ensinnäkin tulokset Keuruun ryhmänäyttelystä huskyjen osalta - Tuomari oli Pekka Teini.


PENTULUOKKA UROKSET

Ajatar Cuura om. Mörönen Minna , Inhan tehtaatPEK1, KP, ROP-PENTU


UROKSET

JUN
Colttonen om. Lautakatto Jenni , Nummela EH1
Snow Team's Emil Zatopek om. Auvinen Kirsi & Pentti , Västinniemi EH2

AVO
Janutak Hevari om. Räsänen Päivi , Kurkimäki ERI1, PU2, SERT
Min-Pel Devil's Wish om. Parikka Anu , Imatra ERI2, PU4
West Stream's Eric Delko om. Mörönen Minna , Inhan tehtaat EH3

KAYT
Arctic Soul Hot Gossip om. Pajaskoski Mari & Eteläniemi Lotta , Kausala EH1

VET
Arctic Soul Uhku om. Pajaskoski Mari , Kausala ERI1, PU1, ROP, ROP-VET, RYP-VET1, RYP2
Hupihukan Kent om. Parikka Anu , ImatraERI2, PU3, VASERT


NARTUT

JUN
Ajatar Alli om. Miettinen Johanna & Mika , Pyhäsalmi H                                                                                                     Konuveres Kings Oprah om. Appelgren Leila, Vilppula H

AVO
Arctic Soul Hot Shot om. Eteläniemi Lotta , Tampere ERI2, PN2, VASERT
Arctic Soul Snow Fox om. Kesäniemi Riitta , Selänpää ERI1, PN1, SERT, VSP
Arcticorchid om. Salo Virpi & Rissanen Antti , Vesilahti EH4
Beanaruoktu Enna om. Parikka Anu , Imatra EH
West Stream's Natali Boavista om. Tohni Terhi , Soini EH3

KAYT
Arctic Soul Hot Honey om. Pajaskoski Mari & Hannunen Anita , Kausala ERI1, PN3
Benja om. Lautakatto Jenni , Nummela EH3
Snow Team's Da Vinci Code om. Auvinen Kirsi & Pentti , Västinniemi EH2

KASV
Kennel Arctic Soul om. Pajaskoski Mari & Kesäniemi Riitta , Kausala1, KP, ROP-KASV, RYP-KASV2
 

Huskykehä oli ulkona syrjässä ja oli ihanaa, kun kerrankin sai kuulla tuomarin arvostelevan ääneen, näki hyvin mihin tämä kiinnitti huomiota, eikä tarvinnut itse arvailla, millä perusteilla koira nauhansa sai. Uhkun menestys oli aivan loistava, mutta upea oli koirakin:

Ei uskoisi, että ikää on jo kymmenen vuotta! Usein olen tuota ihaillut kuvissa ja nyt pääsin itsekin nappaamaan kuvan (ja sainpa pusunkin...)

Afgaani on tunnetusti sellainen koira, joka tietylla tuulella ollessaan ei välitä pätkääkään siitä, mitä sitä pyydetään tekemään. Se vain katsoo halveksuvasti kuononvartta pitkin, tuhahtaa ja painelee omille teilleen. Tottahan toki sen aina silloin tällöin saa innostumaan ja motivoitumaan vaikkapa toko-touhuista, mutta koskaan ei voi olla aivan varma siitä, milloin on sellainen päivä, jona se suvaitsee asiaan paneutua.

Siksipä aikanaan elettyäni reilun vuoden afgaanin kanssa, alkoi tuntua siltä, että jotain tarttis tehdä etten aivan tuntisi olevani koirani tossun alla. Ja sellaiseen tunteeseenhan auttaa parhaiten uuden koiran hankkiminen... sellaisen koiran, jolta löytyy HIEMAN enemmän miellytyshalua kuin afgaanilta. Minulla oli mielessä ainoastaan yksi ainoa rotu, joka olisi tuossa tilanteessa sopiva - paitsi miellyttämishaluinen ja oppivainen - myös äärimmäisen kaunis koira. Se oli pitkäkarvainen collie.

Pepsi (FallowField's Poppin' Time, 2.9.1994-2.5.2005) olikin koira paikallaan, sen kanssa touhutessa sai tuntea (tai ainakin kuvitella) sittenkin olevansa se, joka panee koiran toimimaan eikä päinvastoin. Afgaanin kanssa tokoaminen oli sellaista, että koira teki alkuun muutaman liikkeen ihan hienosti, mutta mikäli se katsoi motivaattorin (mukaan varattujen herkkujen) olevan sillä kertaa vääriä niin ei ollut enää mitään keinoa saada sitä innostumaan minkäänlaisista harjotteista... paitsi tietenkin juoksemisesta, mutta se onkin asia erikseen, siihen afgaani on luotu. Collien kanssa puuhaileminen oli mannaa lyttyyn lyödylle egolleni ja sai minut KUVITTELEMAAN, että kuitenkin minullakin olisi jotain valtaa koiriini.

Toisaalta olen tuotakin usein jälkikäteen miettinyt että oliko sittenkään niin, kenties collie kuitenkin harjoitti samaa toimintaa mutta vain hienovaraisemmin kuin afgaani sen teki. Varmasti nuo kaksi usein nauroivat minulle koiramaista nauruaan, kun kuvittelin olevani niitä viisaampi.

Mitä lähemmäs tarhan rakentaminen tulee, sitä enemmän alkaa  miettiä olisiko sittenkin viisaampaa yrittää löytää aikuiset, ulkoilmaelämään tottuneet koirat ensimmäisiksi koiriksi. Kun tuo allergia meillä kuitenkin hieman kummittelee taka-alalla. Onhan tässä usein nähty, ettei Silja saa koirista mitään oireita ulkona, eikä ainakaan ihan pienessä ajassa sisätiloissakaan. Kun silloin muutama viikko sitten kävimme Seinäjoella näyttelyssä niin aikamoinen yllätys oli se, että Kimmo oli heti aivan tukossa ja aivasteli nenä ja silmät punaisena. Hyvä esimerkki siitä, että koiratonta jaksoa ei pitäisi olla lainkaan... Pienenähän tuo roikkui aina koirien turkeissa, nukkuivatkin kylki kyljessä eikä mitään oireita koskaan noista saanut. Silja puolestaan ei saanut mitään oireita näyttelykäynnistä.

Meillähän on ollut mielessä, että ottaisimme pennut joskus vuoden kuluttua keskitalvella/varhain alkukeväällä ja sitten vähitellen kesää kohti alkaisimme niitä totuttaa ulkonaoloon. Nyt kuitenkin on alkanut hieman jännittää moinen... Jos sitä kuitenkin yrittäisi kysellä mahdollisuutta saada hieman vanhemmat pennut/aikuiset, jotka voisi siirtää nopeammin pihan puolelle. Ja siinä sitten kuitenkin saisivat nuo allergikotkin vähitellen siedätyshoitoa allergiaansa... ja toivon mukaan sitten ajan kuluessa huomaisimme, että voimme huoletta kaikki olla sisätiloissakin koirien kanssa. Välillä meinaa toivottomuus iskeä päälle ja kyselen, onko minulla lainkaan oikeutta ottaa koiria, JOS en niille voi taata täyden palvelun oloja  sisätiloissa. Toisaalta sitä miettii usein, että onko koiralla parempi olla tarhakoirana, jonka kanssa aiotaan todella harrastaa vaiko sisäkoirana, jonka kanssa touhutaan tasan sen verran, että se käytetään pissa/kakkalenkeillä ja ruoka tarjotaan, mutta muuten sen toivotaan vain pysyvän poissa jaloista. Meillä ainakin on tehty selväksi, että kun koirat otetaan niin niihin myös sitoudutaan.

Koppiasia on pyörinyt mielessä niin ahkeraan, että päätin kysyä asiasta viisaammilta ja kokeneemmilta. Mistäpä noita tavoittaisin paremmin kuin huskyfoorumilta.

Esiin tulikin monia asioita ja näkökantoja, sellaisiakin joita ei itse ole lainkaan huomannút ajatella tähän mennessä. Ihana tämä netti. Miten paljon helpompaa tiedonkerääminen nyt onkaan kuin silloin 90-luvun alussa, jolloin afgaanista etsin tietoja. Paljon suuremman vaivan takana tiedonmuruset silloin olivat. Etenkin kun halusi kuulla monen ihmisen näkemyksiä ja kokemuksia.

Hieman yhteenvetoa joistakin esiintulleista seikoista:

• Husky ei pidä liian lämpimästä - lämmittimellä varustettu koppi on turha, ja eristäminenkin pohjaa lukuunottamatta kyseenalaista 
• Jokaisella koiralla tulisi olla oma paikka - eli joko erilliset kopit tai sitten väliseinillä jaettu pari/rivitalo
• Katto avattava, jotta siivoaminen helppoa
• Huskyn "sisustamistaipumusten" vuoksi ei kannata hankkia turhan kallista koppia, tuon kun joutunee uusimaan aika ajoin
• Sisustusinnon vuoksi myös olisi hyvä, että materiaaleista ei irtoa mitään sopimatonta - maalaaminen ja käsittely ei tarpeellista...
• Filmivaneri on hyvä koppimateriaali - tosin ei niin silmää miellyttävä, mutta ainakin pohjamateriaaliksi suositeltava
•  Ei välttämättä tarvita "tuulikaappia" kunhan luukussa on riittävä tuulikaulus ja riittävän pitkä läppä ettei sada sisään (En vielä ole varma tarhasta, olen hieman miettinyt, jos osan saisi katettua pellillä niin ei tarvittaisi pitkää läppää, mutta näkee sitten - ja paljonhan riippuu siitä, mitä sitten rakentajat ovat asiasta mieltä kun aikanaan nämä pohdiskeluni otan heidän kanssaan esille)
• Riittävästi kuivikkeita, joihin koiran on hyvä kaivautua ja pysyy kuivana - pitää perehtyä noihin tarkemmin, jotta saa jotain kuvaa siitä, mitkä pysyvät parhaiten kuivana eivätkä ime kosteutta itseensä ettei niitä tarvitse olla jatkuvasti vaihtamassa.
• Seinien ja katon väliin riittävä tuuletusaukko, jotta kosteus pääsee ulos (n. 3-5cm)
•  Paras nukkumapaikka huskylle saataisiin, kun asuisi seudulla jossa voisi taata hyvän lumipeitteen ja koirat pääsisivät kaivautumaan lumikieppiin - valitettavasti vain tuota ei voi itse järjestää ... ei tässä taideta ainakaan ihan heti muuttaa pohjoiseen

Kiitos kaikille ihanille huskyihmisille neuvoistaan (jos joku täälläkin sattuu pyörähtämään)... Lisääkin vielä odottelen!

Miksi, oi miksi, meidän perheessämme ei pätenyt allergiantorjuntaan se keino, että talossa oli koira tytön syntyessä. Usein saa lukea nykyisin lehdestä jos toisestakin, että mikäli lapsistaan ei halua allergikkoja niin kannattaa hommata lemmikkejä jo ennen lasten syntymää. No, juuri niinhän meillä toimittiin... Talo oli täynnä koiria ja välillä sekaan mahtui muitakin karvaisia otuksia kissasta hamstereihin ja gerbiileihin. Uskoin keksineeni keinon saada allergiavapaita lapsia. Kaksi ensimmäistä olikin sellaisia... mutta sitten syntyi se kolmas. Poikkeus vahvistaa aina säännön, niin tässäkin asiassa, sen sain nähdä.

Vuoden iässä tytöllä, joka alusta asti oli huono nukkumaan ja kärsi kutinoista ja ihottumista, todettiin kaikkien muiden allergioiden lisäksi vielä koira-allergiakin. Ja vasta-aineet olivat niin runsaat, että ei enää uskallettu pitää koiraa vaan Vili muutti mummolaan. Siellä tuo on viihtynytkin hyvin, tammikuussa muutosta tulee jo neljä vuotta ja emme enää saisi koiraa takaisin vaikka tahtoisimmekin... niin tuo on mummun saanut omakseen. Ja hassuinta on se, että alkuun mummu ei voinut sietää koko elukkaa, nyt hän sanoo, että jahka tulee aika ottaa seuraava koira niin valinta on selvä: hän ottaa italiaanotytön.

Itse olen tässä koirahaaveillessani usein miettinyt sitä, miten jatkossa tulemme koirien kanssa pärjäämään. Nykyään tilanne tuntuisi kuitenkin olevan varsin hyvin hallinnassa, tyttö ei saa koirien läheisyydessä oireita ja epäilenkin, että hänellä on noiden suhteen lähinnä kosketusallergia, eli saattaapa olla, että huomaamme voivamme ainakin jossain vaiheessa ottaa jopa sisällä asuvan koiran... Ja sanomattakin lienee selvää, mikä minun rotuvalintani silloin tulee olemaan....

Pikaisesti piti tehdä pieni kokeilu. Kun niin kovasti harmittelin ettei Pepsukasta ollut yhtään kuvia koneella, että tuota pääsisi kunnolla muistelemaan. Löysin nipun paperikuvia, kuvasin digikameralla ja... no onnistuihan tuo jotenkin. Eli myöhemmin tiedossa colliemuisteluita tässä huskyhaaveiden ja afgaaniylistyksen välissä!

Seuraava on suora lainaus eläinsuojelulaista siltä osin, mitä laki sanoo ulkokoiran kopista:

3.4. Koirankoppi tai muu sitä vastaava säänsuoja

Tämän luvun koirankoppia koskevia säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin myös muuhun sitä vastaavaan säänsuojaan.

Koirankopin on oltava kooltaan, rakenteiltaan ja varustukseltaan koiralle sopiva. Kopin seinien, katon ja lattian on oltava tiiviitä ja tarvittaessa lämpöeristettyjä. Kopin pohjan on oltava irti maanpinnasta. Kopin lämpötilan ja ilmanlaadun on oltava siellä olevalle koiralle sopivia.

Koirankopin kulkuaukon on oltava sellainen, että koiralle ei aiheudu vahingoittumisen vaaraa. Kulkuaukko on tarvittaessa varustettava sopivalla läpällä. Kopin lattia on pidettävä puhtaana ja kuivana. Koiralla on oltava käytössään makuualusta.

Koirankopin katto on muodoltaan loivasti viettävä ja pinnaltaan sellainen, että koira voi vaivattomasti käyttää sitä tähystys- ja lepopaikkana.

Koirankopissa on tuulikaappi. Kopin lämpötila on vähintään +5°C koiran ollessa sisällä kopissa.
 

Silloin kauan sitten sain usein vastata kysymykseen, miksi päädyin niin TYHMÄÄN rotuun. Afgaanin pää on umpiluuta eikä se mitään koskaan tule oppimaan. Niinpä niin, kyseessä on metsästyskkoira, näkönsä avulla saalistava, itämainen ja itsepäinen vinttikoira. Kaikkea muuta kuin tyhmä - jos totta puhutaan niin mielettömän älykäs otus, jolta vain puuttuu halu miellyttää ihmisiä. Mikäli koiran älykkyys tarkoittaa mielistelyhalua niin silloin afgaani tosiaan on tyhmä.

Kyllästyin kuitenkin kuuntelemaan jatkuvaa höpinää siitä että afgaanista ei ole mihinkään (toisaalta olisiko niiden väitteen esittäneiden ihmisten koirista ollut maastossa samaan kuin mitä Panda esitti...) Ja niinpä menin TOKO-kentälle neidin kanssa. Siellä sitä sitten oltiin bokserien, belgien ja sakemannien seassa. Ehkä koulutusmenetelmäni eivät aina saaneet pk-väkeä vakuuttuneiksi, mutta ainakin nuo saatiin hiljenemään. Muutamaan kertaan näytimme mallia liikkeissä - TYHMÄ afgaani oli useinkin se, joka ensimmäisenä tajusi jujun. Vain yhtä asiaa olen surrut, sitä etten sitten koskaan saanut aikaiseksi tuon kanssa jatkaa touhua perusteita pidemmälle. Se näytös kun riitti itselle ja koiralle, mieluummin kävimme maastoharkoissa! Mutta olisi pitänyt edes kerran säväyttää tokopiirejä käymällä kisoissa... nyt on jo liian myöhäistä surra Pandan osalta, mutta sitten joskus seuraavan afgaanin kanssa pitää se ehdottomasti tehdä..

Sitä ennen....... taidanpa kuin taidankin sitten kokeilla tokoilua myös huskyjen kanssa. Oma kokemus Pandan kanssa tokoilusta antoi luottamuksen siihen että koiran kuin koiran saa innostumaan asiasta kunhan vain löytää sen oikean motivaattorin. Pepsille colliena ja miellyttämishaluisena paimenkoirana jo se, että nuo hetket se sai olla yksin huomion keskipisteenä ilman muita koiria ympärillä, riitti pitkälle... Mutta Panda.... sen motivaation harjoittelua kohtaan takasi se, että oli riittävästi pullia matkassa.

No niin, perjantaina se sitten tehtiin... Marssittiin pitkästä aikaa akvaariokauppaan uusien lemmikkien hankinta mielessä.

Alunperin tarkoitus oli ostaa muutama kirjoahven (palettikalat olivat alkuperäisessä suunnitelmassa) ja lisäksi jokunen monninen. Hieman nuo suunnitelmat muuttuivat liikkeen akvaarioita ja varsin runsasta lajivalikoimaa silmäillessä. Ahvenalaji muuttui palettikalasta avainkirjoahveneen ja monnisten sijasta pussiin pyydystettiin pari haarniskamonnia.

Haarniskamonnia väitetään monessa eri lähteessä yhdeksi rumimmista monneista, mutta meidän mielestämme nuo ovat varsin hauskan näköisiä. Liikkeessä noista vain oli virheellistä tietoa, siellä kun noiden sanottiin kasvavan 12-senttisiksi. Totuus taitaa olla lähempänä 20 senttiä. Onneksi meillä on kuitenkin riittävän tilava allas noille.

Ensimmäisen illan uudet tulokkaat olivat aika pois tolaltaan, mutta nyttemmin näyttävät kotiutuneen. Mitähän nuo mahtavat pitää siitä, että muutaman viikon päästä taas joutuvat muuttamaan karanteeniakvaariosta isompaan purkkiin.

Tässä uiskentelevat uudet ahvenamme.

Tämän viikon pohdiskelujen "punainen lanka” on ollut mietiskely siitä, miten ja missä vaiheessa alkaa opettaa pentuja ulkokoiraksi eli siirtää ne vähitellen sisätiloista pysyvästi kohti tarhaa ja koppia. Mietiskelin olisiko mitään ideaa siinä, että alusta tai ainakin liki alusta pitäen ainakin osa aterioista tarjottaisiin ulkosalla tarhassa. Päivisin pennut saisivat viettää alusta alkaen pieniä hetkiä kaksin tarhassa.

Nukkumajärjestelyjä mietin siten, että alusta asti pennut saisivat olla yöt keskenänsä… Jos vain sitten tositilanteessa moiseen sydäntä löytyy. Mikäli ei löydy, niin joku varmaan mieluusti nukkuu koirien kanssa lattialla alkuunsa. Toisaalta vain olisi parempi, jos tottuisivat alun alkaen siihen, että tulevat olemaan kaksistaan yön yli. Uskoisin, että tilannetta helpottaa se, kun noita joka tapauksessa tulee olemaan se kaksi, eikä kummankaan tarvitse yksin itkeskellä.

Kopista puheen ollen soittelin tiistaina eräälle koppivalmistajalle ja varmistuin siitä, että lämmittimellä varustettu koppi on se paras ja oikea ratkaisu myös silloin, kun kopissa tulee olemaan kaksi koiraa. Koirat tietysti lämmittävät toisiaan maatessaan vierekkäin, mutta lämmittimen päätehtävähän onkin pitää koppi kuivana. Jos tila on kostea niin vilu hiipii paksunkin turkin läpi. Lisäksi olen ehdottomasti ajatellut, että kopin tulee olla kaksiosainen (muistaakseni eläinsuojelulakikin ainakin suosittaa sellaista) ja läpät pitää asentaa sekä ulko- että sisäoveen.

 

Tyttö päätti kantaa oman kortensa koiratarhantekoon ja oli tänään värväämässä setää puunkaatoon. "Meidän huskytarhan paikalta pitäisi kaataa muutama puu."

Suunnitteli tarhan sijainntipaikkaa leikkimökin taakse talolta päin katsoen. Ihan hyvä paikka sinänsä. Ei ainakaan olisi liian paahteinen ympäristö. Ja kun lapset hommaavat työvoiman niin hyvältä näyttää. Varmasti tarha pystyyn saadaan ja luultavimmin hyvinkin jo ensi keväänä/kesänä, sitten puuttuvatkin enää koirat. Kaksi sukulaismiestä tuossa seisoi pihassa miettimässä, mahtaako tontti olla miten kallioinen, joutuuko tolppia poraamaan kallioon, tai voisihan tuota valaa tolppien juureen betonimötikät. Heh, vähitellen alkaa tulla projektille taustatukea yllättäviltä tahoilta. Minun ei ehkä sittenkään tarvitse ostaa valmistarhaa vaan hakea vain materiaalit ja miehet hoitavat lopun. Hyvä, kun noita lapsia on olemassa... itse ei kehtaisi yhtä suorasukaisesti osaisi pitää selvänä, että totta kai nuo tulevat meille hommiin kunhan vain sanotaan